lauantai 18. maaliskuuta 2017

Rakenneultra

Moi!
Tällä hetkellä on menossa raskausviikko 20+5. Puoliväli on siis jo ylitetty!

Eilen oli jälleen suuri päivä ja etappi raskauden suhteen. Meillä oli nimittäin rakenneultra perjantaina 17.3. klo 10.00 Kotkassa. Jännittävää!
Kaikki meni ja oli hyvin, vauvat olivat virkeitä ja kaikin puolin rakeentellisesti normaaleja. Luut, aivot ja sydämet näyttivät hyviltä. Myös nilkat ja jalkaterät olivat normaalit kummallakin.
Kasvaneet he olivat suht tasaisesti, A vauva painoi 319g ja B vauva 300g. Alusta saakka B on ollut hivenen pienempi. Tällä hetkellä he ovat reilu 20cm pitkiä.
Ja kyllä, me saatiin tietää vauvojen sukupuolet. Ne eivät voineet jäädä epäselväksi, sillä sen verran kovasti haarojaan pikkukaverit levittelivät. Niitä olisi ollut vaikea salata. Meille tulee kaksi poikaa! <3 He ovat kovia potkunyrkkeilijöitä, mutta koska istukat sijaitsevat masun etuosassa, niin heidän liikkeensä eivät tunnu kovin selkeästi keskellä mahaa. Sen sijaan äidin kyljet ja ylämaha ovat kovilla. Vielä vauvat ovat sen kokoisia, että ne mahtuvat pyörimään omissa lapsivesipussukoissaan ympyrää. Saa nähdä miten pitkään tilanne pysyy tälläisenä. Kovasti veljekset potkivat toisiaan päähän, kätilökin sen varmisti. Hänellä oli myös hiukan ongelmia tutkia heitä, sillä he eivät malttaneet pysyä aloillaan.

Ultran jälkeen mulla oli vielä lääkäriaika. Hän tutki kohdunsuun tämän hetkisen tilanteen ja totesi sen täysin normaaliksi. Lisäksi hän tutkaili raskausdiabeteksen ja sokeriarvojen tilannetta, nyt täytyy taas mittailla vähän useammin sokereita kotona, sillä parin viikon päässä 31.3 on kontrolli. Lisänä ensi viikolla täytyy käydä verikokeissa omassa terveyskeskuksessa. Tuolloin kontrollin yhteydessä pääsen taas näkemään pojat ja heitä tutkaillaan vielä vähän tarkemmin, kun kokoa on tullut enemmän.

<3 Henna


1 kommentti:

Kiitos kommentistasi(: