keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Raskauskuulumisia!

Moikka!
No johan on taas aika vierähtänyt edellisestä postauksesta. Nyt on menossa jo raskausviikko 25+2!
Ei vaan ole muistanut kirjoittaa, kevät on niin työntäyteistä aikaa täällä kotosalla. On pihatöiden tekoa, pihan siivousta ja ennen kaikkea vauvajuttuja ja niihin totuttelua. Lastenhuone alkaa pikkuhiljaa valmistua, enää on vain pikkujuttuja hommattavana. Pian alan pesemään tuota valtavaa vaatevuorta, joka pienille on kertynyt. Onneksi suurin osa vaatteista on saatuja tai kirpparilta hommattuja. Kannatan käytettynä ostettuja vaatteita vaikka toki ihan uusiakin meiltä löytyy muutamat. Mutta kierrättäminen kunniaan!

Mun oma olo on ollut melkoisen hyvä olosuhteisiin nähden. Maha on aivan valtavan kokoinen ja vähän jo hidastaa touhuamista ja pakottaa huilaamaan välillä. Mutta muuten olen tyytyväinen oloon, välillä sitä ei edes ajattele olevansa raskaana. Intoa löytyy entiseen tapaan ja kevätaurinko tosiaan tekee ihmeitä. Täytyy silti muistaa ottaa myös rennosti, jotta pojat pysyisivät mahassa tarpeeksi kauan. Supistelut ovat tähän mennessä olleet kivuttomia ja helpottavat, kunhan huilaan. Selkä on alkanut rankkojen päivien jälkeen kipuilla jonkun verran, mutta aina levolla on sekin palautunut. Autossa istuminen ei ole hyväksi, häntäluu kipeytyy ikävästi pitkien matkojen jälkeen. Raskausdiabeteksen suhteen kaikki on kunnossa, lukemat ovat pysyneet normaaleina kotimittauksissa.

Nukkuminen on täysi vitsi. Yöt ovat levottomia. Mahallaan ja selällään nukkujalle kylkiasentoon tottuminen ei ole ollut helppoa. Lisäksi vessassa saa ravata vähänväliä. Pojat potkivat öisin jonkun verran ja aiheuttavat painetta rakkoon. Noh, ei se auta kuin kestää. Onneksi voi tarvittaessa nukkua päiväunia :)

Poikien potkimisesta puheenollen, on se myös melko ihana tunne, kun pikkutyypit liikkuvat päivisin paljon. Aina, kun istahdan hetkeksi, niin alkaa valtava myllääminen. Tulee itselle niin hyvä olo, kun tietää kaiken olevan kunnossa. Maha on alkanut hytkymään potkujen voimasta, saa nähdä kuinka kauan pojat mahtuvat mahassa viellä mylläämään. Nyt ainekin tuntuu, että vielä he asentoja vaihtelevat melko kivuttomasti ja sulavasti. Välillä potkut tuntuvat sivuille ja välillä ylös ja alas. En ole enää yhtään kartalla siitä, miten päin he mahassa oikein asustavat.

Meillä oli viime viikolla viimeksi neuvola. Siellä oli tällä kertaa isyyden tunnustus, sekä käytiin läpi kelan asioita kaikkien perusjuttujen lisäksi. Neuvolan jälkeen kävimmekin sitten kelassa hoitamassa äitiysavustus yms. asiat kuntoon. Saas nähdä milloin mun äitiyspakkaukset tulevat, innolla jo odotan!

<3 Henna

Kuva otettu reilu viikko sitten, nyt maha on jo paljon suurempi :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi(: