lauantai 7. tammikuuta 2017

Pieniä ihmeitä

Heissan!
Mennään vaan suoraan asiaan, eli nyt ihan ensimmäiseksi kerron, että mä oon raskaana. Jee! Haluan kirjoittaa nyt raskausaikanani blogia, sillä onhan nämäkin jutut jonnekin hyvä tallettaa tulevaisuutta varten. Kiva sitten myöhemmin itsekin lukea ja muistella, että mihin kaikkeen sitä onkaan joutunut.

Nyt on menossa viikko 11, eli tällä hetkellä päiviä on siis 10+5. Enää viikko, niin ensimmäinen kolmannes on ohi. Se helpottaa omaa mieltäni, vaikkei se periaatteessa mitään muutakaan. Paitsi, että keskenmenoa ei enää tarvitse pelätä niin suunnattomasti. Toki mikään ei ole varmaa ja kaikkea voi käydä, oli viikkoja kuinka paljon hyvänsä. Haluan silti uskoa, että kaikki menee hyvin. Tulen muuten hulluksi, koskaan stressaan asioita ihan liikaa.

Alkuraskaus on mennyt hyvin. Oon oikeesti yllättynyt siitä, että kuinka vähällä olen selvinnyt. Ainoita oireita ovat olleet järjetön väsymys, turvotus iltaisin, närästys ja pienimuotoinen pahoinvointi. En ole kumminkaan oksentanut kertaakaan. Viikolta 5+0 eteenpäin olot olivat pahimmillaan, mutta nekin helpottivat parin viikon kuluessa. Toivon tosiaan, että tämä alun hyvä tuuri ei kostaudu raskauden myöhemmissä vaiheissa.

Kun olin viikolla 7 minulle alkoi ilmestyä vatsakipuja. Ne olivat kuukautiskivun tyylisiä, mutta melkoisen voimakkaita. Kestoltaan ne eivät olleet pitkiä, mutta silti olin vähän ihmeissäni. Tiedän kyllä, että erilaiset kivut kuuluvat raskauteen. No, aikaa meni vähän, enkä kiinnittänyt kipuihin huomiota sen enempää. Sitten kuvioihin tulivat vuodot. Nekään eivät olleet voimakkaita, mutta kovana stressaajana halusin saada selvyyden, että mistä ne oikein johtuvat. Vuodoissa on aina olemassa omat riskinsä. Halusin siis tietää, että onko masuasukilla kaikki kunnossa.

Varasin ajan yksityiselle gynekologille alkuraskauden ultraan. Olin sinne mennessäni käynyt läpi päässäni kaikenmaailman kauhukuvat ja olin varma, että jokin on huonosti. Gynekologi oli tosi mukava vanhempi nainen ja otti huoleni tosissaan. Minulle tehtiin tutkimus alakautta, sillä tuossa vaiheessa raskautta vatsan päältä ultratessa ei näkyisi vielä mitään. 
Gynekologi tutki pitkään ja vaikutti mietteliäältä. Viimein hän sanoi, että "raskaana sinä kyllä olet, siitä ei ole kyse". Joo, no mistä sitten oli kyse? "miten minä tämän nyt sanoisin...". No sano ihan miten vaan, kunhan sanot! Oli ihan kamalaa odottaa "tuomiota". "Tämä on nyt semmoinen juttu, että näitä on täällä kaksi". Tuon lauseen muistan varmasti loppuelämäni. Kaksi? Meille kaksi vauvaa? Voi herranjumala. 
Kun selvisin alkujärkytyksestä, olin tietysti onnellinen. Ensinnäkin siitä, että masussa oli kaikki kunnossa. Toisekseen siitä, että sikiöitä oli kaksi. Tulisimme saamaan kaksoset.
Vuodot olivat siis aivan normaaleja ja kaksosraskaudessa kuulemma yleisiäkin. Kuitenkaan vuotoja ei ole noiden muutaman päivän lisäksi ollut enää ollenkaan. Oloni on muutenkin ollut parempi, kivutkin katosivat kuin tuhka tuuleen. Olen varma, että tieto siitä, että kaikki oli kunnossa, helpottivat oloani. Ei tarvinnut enää pelätä ja stressata.

Nyt olen käynyt jo ensimmäisellä neuvolakäynnilläni. Janne oli mukanani. Tietoa sekä lippusia ja lappusia tuli niin paljon, että en ole vieläkään sisäistänyt kaikkea. Pikkuhiljaa kumminkin. Olen käynyt myös verikokeissa. Ensimmäinen "oikea" ultra-aika minulla on 19.1. Silloin pääsen viimein näkemään, että onko kummatkin sikiöt hengissä edelleen. Helmikuun alussa taas uudelleen neuvolaan ja samalla reisulla joudun sokerirasitukseen. Toivotaan, että selviän siitä helposti.

Laitan tähän loppuun vielä yhden kuvista, minkä sain käydessäni alkuraskauden ultrassa. Niinkuin kuvasta näkyy, sikiöpusseja on kaksi. Alemman pussukan asukkia ei näy, mutta siellä se kumminkin on omassa piilossaan. Kuva on otettu viikolla 7+3. 
Kerron myöhemmin lisää, vaikkapa sen tulevan ultran jälkeen :)

<3 Henna



1 kommentti:

Kiitos kommentistasi(: